Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä.

MIFUKO KENIASSA

 

Machakoksen maaseutu

Mifukon kiondot punotaan pienissä kylissä Machakoksen alueella Keniassa, Nairobin lähistöllä. Nairobin hälinä tuntuu kovin kaukaiselta Machakoksen kumpuilevassa maastossa kukkuloiden ja niitä peittävien pengerviljelmien keskellä. Rinteillä kasvavat maissi, pavut ja sokeriruoko ja ilman täyttävät lintujen äänet. Sadekaudella täällä on hyvin vihreää ja kukkia ja perhosia on kaikkialla, mutta sateiden päätyttyä ja kuivan kauden saapuessa muuttuvat tiet tomuisiksi ja rinteiden viljelmät kuivemmiksi. Silloin ei maataloustöissä ole kiirettä, ja Machakoksen naisilla on paremmin aikaa keskittyä korien valmistukseen.

 

Kuinka Machakoksessa työskennellään? 

Useimmat käsityöläisistämme Kenian maaseudulla saavat pääasiallisen elantonsa maataloudesta. Machakoksen käsityöläiset valmistavat koreja ympäri vuoden, mutta eniten heillä on aikaa punontatyöhön kuivalla kaudella. Maataloustöissä ei silloin ole samanlaista alituista kiirettä kuin rehevän sadekauden aikaan. Käsityöläiset työskentelevät usein kotonaan ja säännöllisesti he kokoontuvat tekemään koreja yhdessä ulos suurten puiden vilpoisaan varjoon tai yhteisiin tiloihin. Silloin pidetään kokousta tärkeistä ajankohtaisista asioista ja vaihdetaan kuulumisia. 

 

Pienet puulintuset kuoriutuvat

Mifukon veikeät pöllöt, joulupunatulkut ja muut ilmeikkäät lintuset veistetään ja maalataan käsin pienessä työpajassa Nairobin laitamilla. Taitavien käsityöläisten työtä seuratessa suurkaupungin hälinä unohtuu. Linnut veistetään maahan pudonneista jakarandapuun oksista ja maalataan. Oksan muoto saa vaikuttaa linnunkin luonteeseen. Näin jokainen Mifuko-lintu saa oman persoonallisen ilmeensä. 

 

Bombolulu

Mombasa. Swahilikulttuurin keskus ja tuhatvuotinen kaupunki Intian valtameren rannalla. Mombasan ilma on kuuma ja kostea ja mereltä puhaltaa lämmin ja suolainen tuuli. Täällä, kivikaupungin pohjoispuolella, sijaitsee Bombolulu, joka on WFTO:n sertifioima työpaja ja kulttuurikeskus. Bombolulussa tehdään Mifukon laukut. Laukkuja ompelevat tukevasta puuvillacanvaksesta ja nahasta Raphael, Jonathan ja Mustafa. Vuorikankaiden kierrätetyt paidat Bombolulun väki hankkii torilta Mombasassa. Torilla on elämää ja vilinää. Täällä on käyty kauppaa kauan.